Tiistain 19.10. henkilökuvaharjoituksia studiossa. Kuvat heittyivät mielenkiintoisesti tänne blogiin. Pitäisikö ennen kuvan siirtämistä valita asettelu "ei mitään" vai miten saisi kuvia sitten liikuteltua täällä blogipöydällä?
No, joka tapauksessa nyt opettelin rajausta (totta!) fotarissa. Kun otin pois merkin Resample image, alkoi rajaustyökalun kukin seinä toimia erikseen. Opin siis. Päällä oli pakotus A4-kuvaan ( jonkun viisaamman laittama). Niinpä sitten kokeilin rajaamista ihan ilokseni.
Koska mun on ollut niin vaikea ottaa pystykuvia ja siis rajata miehistä hartioita pois, tein oikein hurjan rajauksen alimpaan kuvaan. Se myös muistuttaa käsien asennon merkityksestä. Tuon käden toiselle olkapäälle olin Martilta vasiten pyytänyt ja tulos on aika hurja. Äärivasemmalla on mielestäni tukkavalo paras, äärioikealla taas kiehtoi ottaa enempi vartaloa ja molemmat kädet (puolikuva+?). Ylinnä sitten viimeisin sen illan otos, jossa olen uskaltanut leikata kyynärpäätä pois!

Maanantain 18.10. henkilökuvaharjoituksia studiossa. Olipa kovan takan ottaa pystykuva, tuntui aivan vieraalta (niin sitä on tottumuksiinsa kangistunut!).
Viimein onnisti saada kaksi kuvaa rinnakkain. Eilisiltana ei millään tuo toinen kuva siirtynyt, yhteyksissä ehkä ongelmia. Voisiko se johtua siitä, että käytän puhelinverkkoa, siis tikkua (Saunalahden)?
Itse kuvista: tukkavalo, hiusvalo on hieno juttu, mutta yllättävän vaikea. Tuo oikeanpuoleinen, jossa Antti on suoraan kameraan, näytti isona ruudulla paremmalta. Nyt itse pidän vasemmanpuoleisen kuvan vinoa asentoa parempana.




Antin vasemmanpuleisessa kuvassa on melkolailla kaikki kohdassaan, olisin kyllä ehkä leveyssuunnassa rajannut vastaavasti kun tuossa toisessa kuvassa. Tuo vinottainen asento on ehdottomasti miellyttävämpi ja on enemmän kertova kuva, jossa on rennompi tunnelma. Tässä kun tuot tuolia enemmän esiin, se toimii jo loogisena tukena, olisiko ollut Arin kuvassa se näkyy vain viivana, jolloin sen näkyminen ei ole niin perusteltua.
VastaaPoistaMitä tulee kuviin minusta, pidän henkilökuvana parhaiten kamerakuvasta, kaikki muu toimii mukavasti, mutta taustan terävyys on sama sudenkuoppa johon kaaduin itsekin. Rypyt ja liiallinen terävyysalue vaivaa kuvassa. Toinen melko luonteva kuva on taas se jossa olen vinottain, kun silmät olisivat kohti kameraa se kuva voisi toimia, mutta edelleenkin tuo liika terävyys vaivaa.
Kaikkien kuvien valaisu on kohtuullisen hyvin onnistunut, vaikka olisi ehkä aavistuksen lisännyt heijastinta vasemmalle puolelle kuten Antin kuvassa. Antin oikeanpuoleinen kuva on vahvasti liian valoisa, kontrasti on liian pieni ja näyttää vahvasti alivaloittuneelta kuvalta. Varsinkin pidän Antin kuvassa tuosta sävystä millä kamera tuossa vasemmassa kuvassa tulee esiin, tässä ei muotokuvata kameraa vaan tuetaan kameralla Antin persoonaa ja se on esillä juuri oikeassa suhteessa.
Hyvä Kaija! Studiomuotokuvasi ovat perusvalaistukseltaan ja mallin ohjaukseltaan hyvää peruskuvaa. Hiusvalokin päävalopuolella on kohtuullisen hyvin hallinnassa. Ole kuitenkin jatkossa tarkkana, ettei hiusvalo "vuoda" nenän kärkeen asti.
VastaaPoistaViime kertaiseen valaisunohjaukseeni pieni lisäys: hiusvaloa voi käyttää myös varjopuolen hiuksiin ja tarvittaessa jopa suoraan ylhäältä pään päälle.
Tästä on hyvä jatkaa normiminä, ihanne minä ei koskaan minä -kuvauksiin!