Rästissä oli tehtävän 1 lyhyt suljinaika. Nyt tässä molemmat: pitkä ja lyhyt. Tän iltakoulun ansiosta näen asioita jo selvemmin, tarkoitan esimerkiksi tätä suljinaika-asiaa. Olin kävelemässä rantaan pihassa olevan pienen tuulimyllyn ohitse, kun tajusin, että tuossahan on sitä liikettä, jonka voi yrittää pysäyttää tai antaa näkyä kuvassa. Viimeisessä kuvassa olisi voinut yrittää vieläkin lyhyemmällä ajalla (nyt muistaakseni 1/250), mutta toisaalta päivä oli hämärä ja sateinen (ja tuulinen), joten epäilin. Keskimmäisessä kuvassa näkyy se "tyhjän siiven" kohta. Myös itse mylly on laakereilla ja pyörii; siksi eri kulmista.
maanantai 1. marraskuuta 2010
Tehtävä 1 rästissä: pitkä ja lyhyt suljinaika
Rästissä oli tehtävän 1 lyhyt suljinaika. Nyt tässä molemmat: pitkä ja lyhyt. Tän iltakoulun ansiosta näen asioita jo selvemmin, tarkoitan esimerkiksi tätä suljinaika-asiaa. Olin kävelemässä rantaan pihassa olevan pienen tuulimyllyn ohitse, kun tajusin, että tuossahan on sitä liikettä, jonka voi yrittää pysäyttää tai antaa näkyä kuvassa. Viimeisessä kuvassa olisi voinut yrittää vieläkin lyhyemmällä ajalla (nyt muistaakseni 1/250), mutta toisaalta päivä oli hämärä ja sateinen (ja tuulinen), joten epäilin. Keskimmäisessä kuvassa näkyy se "tyhjän siiven" kohta. Myös itse mylly on laakereilla ja pyörii; siksi eri kulmista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hieno kuvasarja, vaikka ehkä rajaus olisikin voinut olla toinen, mutta hauskan erilaiset liikkeet kaikissa kuvissa. Mutta kuten näkee, lyhimmässäkin näkyy liike, jopa hyvinkin aidon oloisesti. Mielestäni kyllä sopiva nopeus tähän.
VastaaPoistaHyvin rajattu, sommiteltu ja toteutettu!Kultainen leikkaus ja kuvauskulma tekevät kuvistasi vahvoja. Varsinkiin tuulimyllyn lavat liikkeessä on hieno yksittäinen kuva. Mielestäni voisit poistaa keskimmäisen kuvan, koska se vain toistaa ensimmäistä. Liikkeen pysäytyskuvassa olisit voinut käyttää vieläkin nopeampaa suljinaika (esim. 1/500, jotta liike olisi täysin pysähtynyt)
VastaaPoista