tiistai 21. joulukuuta 2010

Rauhallista Joulua



Sammuta valot,
sytytä kynttilät.
Lopeta laukka,
istahda alas.

Hiljennä,
vedä henkeä.
Anna joulun tulla.


Rauhallista Joulua
t. Kaija

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Tehtävä 8: Ratkaiseva hetki - kuvausretki Hesaan 11.12.2010



Aleksanterinkatu - Aleksandergatan




Rannalle jättäytynyt: lautta vie meidän miesporukkaa Suomenlinnaan.








Kunnan taksilla Kauppatorille



Silmäyksiä.


Kesä mielessä



Aaton laulujen kenraaliharjoitus


Sofi Oksanen Akateemisessa "viiden minuutin kuluttua".

torstai 25. marraskuuta 2010

Tehtävä 7 tuotekuvaus: metalli







Maanantaina 22.11. aloitimme metallisesineiden kuvaamisen. Kokeilimme, Margit ja minä, syömävälineitä ministudiossa. Ei ollenkaan helppoa. Valo ei aluksi tuntunut riittävän, ja laitoimmekin studion molemmat lamput takaseinän taakse. Tarvitsimme vielä lisälampun, jonka lainasimme naapurista. Varjoja tuntui lusikan kuppiosaan jäävän, mutta ylävalon avulla vähemmän. Tuli liikuttaa ylävaloa ja toisaalta kameraa jalustassaan ylös tai alas. Homma tarvitsi hyvinkin kaksi ihmistä.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Tehtävä 7: tuotekuva 2 lasi



Lasituotteen kuvausta opeteltiin mennä viikolla. Pääsin vain maanantaina paikalle, mutta onneksi silloin kuulin kuvaamisen teoriaa: pääperiaatteena valo lasin läpi takaa.

Sain eilen hankituksi Hongkongin ministudion (Tikkurilasta, vein viimeiset!). Nämä kuvat ovat nyt ensimmäiset sillä kotona ottamani. Ei ihan helppoa! Kyllä tuli ope Jyrkiä ikävä, kun noita valoja yritän laitella. Mitään lasilevya tai peiliä ei huushollista löytynyt, voipaperia vain. Näytöllä huomasi, miten häkellyttävän epätarkkoja lasien reunat tai mariskoolin takareuna ovat.





Blogin käytössä ongelmia: miten saisi kuvat sievästo rinnakkain.? Alla olevaan tulokseen olen päässyt vasta monen poistamisen ja uudelleen lataamisen kautta. Arvelen olevan muukin keino.






sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Tuotekuvaus 1










Ensinnä suurkiitokset Martille, joka sai kuin saikin läppärini toimimaan mielenkiintoisen rupeaman jälkeen. Samalla hän auttoi vähän blogiani: nyt mullakin oma kuva.

Yllä olevat kaksi tuotekuvaa - helmet ja savilinnut - on otettu koulussa, ensimmäinen ns. Hongkongin studiossa, toinen huoneessa spottien kaa. Kaikki valot Matrin, mistä jälleen iso kiitos Sulle Martti, kun jaksat noita tavaroita roudata meidän kaikkien iloksi. (Jostakin kumman syystä savilinnut kumahtaa blogiin siirrettäessä kyljelleen - muut eivät - enkä saa niitä yrityksistäni huolimatta käännetyksi. Neuvoja!)

Alla oleva kannu on "kotistudiossa" , jossa pöydän jalkojen varaan rakensin kartongeilla laatikkoa. Salamaa en voi irrottaa kamerasta, mutta heijastin sen valon (joka päävalona) valkoisen kartongin kautta. Tasoittavana valona vastaseinän valkoinen kartonki; kannu seisoo harmaan kartongin päällä. Kiiltäviä kohtia kannuun tulee. Tulisiko niistä pyrkiä pois ja miksi? Onko ylipäätään pyöreään muotoon mahdollista saada sellainen valaistus, ettei tule kiiltäviä pisteitä? (Riitta, millaisen lähettimen mahdoit ostaa? Saako sillä salaman sivuun mutta tottelemaan kameraa?)

Vasta äsken huomasin Jyrkin ohjeet, että nimenomaisesti kotistudiossa, siis sisällä. Koulussa kun hän mainitsi luonnon valossa kuvaamisesta, niin oitis ajattelin viedä kannun ulos. Niinpä tein, ja mielenkiintoista oli. Laitan mukaan kolme kuvaa, jotka otettu tuossa pihalla (Hankasalmella, täällä lunta ja järven rannassa hitusen jäätä).







sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Tehtävä 5 Monet minät







Monet minät -tehtävässä oli funtsittava omaa eloaan. Melko pian mulle hahmottui kuvien aiheet. Syysloman aikan en kuvannut mitään, osaksi flunssan takia (en siis mitään!), osaksi ettei ollut välineitä. Mennä viikolla aloin jo tuumata uuden salaman ostoa, kun tuo oli ollut kadoksissa heinäkuusta asti. Kuinka ollakaan tiistaina nyssykkä löytyi ja salama siis. Olen hankkinut sen noin vuosi sitten käytettynä ja vain kerran aiemmin kuvannut sillä. Mutta nyt se siis käyttöön.

Olin vain tiistaina tunnilla ja mulla toki rekvisiittakassi mukana, mutta emme ehtineet kuvata kuin toive-minää ja sekin Mäen Antin kameraan. Omastani en osannut hakea sopivaa aukkoa salama-asetuksille, vaikka sain naapuriapua. (Nyt tiedän, että virta pitää olla kohdassa "viiva" , ei kohdassa ON). Saan ehkä Antilta kuvan tähän lisättäväksi, mutta nyt voin paljastaa kuvan idean: se on tuo viimeisin - toive, että pystyisin vielä vaeltamaan Lapissa jopa rinkka selässä.

Arki-minä ja pelko-minä on nyt väsätty kotosalla viikonloppuna. Opettelin käyttämään salamaani ja ekaa kertaa myös itselaukaisinta! Hyvä kun nää tehtävät pakottaa ottamaan kamerasta selkoa! Molempia näitä kuvia olen hitusen avannut fotarissa, mutta odotan kovasti sitä meidän ohjelman kuvankäsittelyn opetusta.

Äkkiähän - 1o sekunnissa - noissa piti siirtyä asemiin. Arki-minää tein salamalla, joka käännetty sivuun ja siis heijastaa. Kun siitä tuli melkoisen valoisa (ei kuitenkaan puhki), tein valkoisesta pahvista tötterön salaman päälle, jotta valoa hillitymmin. Sellaisesta kuvasta on vähän avattuna tuo blogin arki-minä.

Pelko-minä kärsii jatkuvasta niskapäänsärystä (eikä pysty rinkan kanssa tunturiin!). Ensin tein salamalla samaan tapaan kuin arjen. Tuli kovasti valoisaa. Sitten otin kaksi fikkaria ja niihin vielä valon eteen sinistä muovitaskua, teipillä kiinni kumpikin ja sivusta suuntaamaan kohti uhria. Kokeilin myös ilman sinisyyttä ja vaihtelin valotusaikoja, mutta tuossa nyt lopputulos. Kuva näytti paljon valoisammalta läppärin isolla näytöllä (tuosta ei melkein saa selvää!?). En halunnut avata liikaa. Toki koetin päästä sopivaan valotukseen itse kuvaustilanteessa, mutta sitten loppu jo voimat.

((Fotari ja kuvat ovat mulla läppärissä, mutta läppärin nettitikku huutaa "Oho! Viestiäsi ei voitu lähettää palvelinvirheen takia (#010)". Pöytäkoneen nettiyhteys on viimein saatu toimimaan viisi päivää sitten, edellisen kerran kesäkuussa. Tarina on pitkä ja tuskastuttava. Ja nyt sitten vuorostaan läppärin nettitikku ryppyilee. On siis siirrettävä blogitetut kuvat tikulla pöytäkoneelle jne. ))

JK. saman päivän ilta. Kiitos Antti toive-minä-kuvista. Valitsin tähän sen kolmannen.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Tehtävä 1 rästissä: pitkä ja lyhyt suljinaika







Rästissä oli tehtävän 1 lyhyt suljinaika. Nyt tässä molemmat: pitkä ja lyhyt. Tän iltakoulun ansiosta näen asioita jo selvemmin, tarkoitan esimerkiksi tätä suljinaika-asiaa. Olin kävelemässä rantaan pihassa olevan pienen tuulimyllyn ohitse, kun tajusin, että tuossahan on sitä liikettä, jonka voi yrittää pysäyttää tai antaa näkyä kuvassa. Viimeisessä kuvassa olisi voinut yrittää vieläkin lyhyemmällä ajalla (nyt muistaakseni 1/250), mutta toisaalta päivä oli hämärä ja sateinen (ja tuulinen), joten epäilin. Keskimmäisessä kuvassa näkyy se "tyhjän siiven" kohta. Myös itse mylly on laakereilla ja pyörii; siksi eri kulmista.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Henkilökuva studiossa - harjoituksia























Tiistain 19.10. henkilökuvaharjoituksia studiossa. Kuvat heittyivät mielenkiintoisesti tänne blogiin. Pitäisikö ennen kuvan siirtämistä valita asettelu "ei mitään" vai miten saisi kuvia sitten liikuteltua täällä blogipöydällä?

No, joka tapauksessa nyt opettelin rajausta (totta!) fotarissa. Kun otin pois merkin Resample image, alkoi rajaustyökalun kukin seinä toimia erikseen. Opin siis. Päällä oli pakotus A4-kuvaan ( jonkun viisaamman laittama). Niinpä sitten kokeilin rajaamista ihan ilokseni.

Koska mun on ollut niin vaikea ottaa pystykuvia ja siis rajata miehistä hartioita pois, tein oikein hurjan rajauksen alimpaan kuvaan. Se myös muistuttaa käsien asennon merkityksestä. Tuon käden toiselle olkapäälle olin Martilta vasiten pyytänyt ja tulos on aika hurja. Äärivasemmalla on mielestäni tukkavalo paras, äärioikealla taas kiehtoi ottaa enempi vartaloa ja molemmat kädet (puolikuva+?). Ylinnä sitten viimeisin sen illan otos, jossa olen uskaltanut leikata kyynärpäätä pois!




















Maanantain 18.10. henkilökuvaharjoituksia studiossa. Olipa kovan takan ottaa pystykuva, tuntui aivan vieraalta (niin sitä on tottumuksiinsa kangistunut!).

Viimein onnisti saada kaksi kuvaa rinnakkain. Eilisiltana ei millään tuo toinen kuva siirtynyt, yhteyksissä ehkä ongelmia. Voisiko se johtua siitä, että käytän puhelinverkkoa, siis tikkua (Saunalahden)?

Itse kuvista: tukkavalo, hiusvalo on hieno juttu, mutta yllättävän vaikea. Tuo oikeanpuoleinen, jossa Antti on suoraan kameraan, näytti isona ruudulla paremmalta. Nyt itse pidän vasemmanpuoleisen kuvan vinoa asentoa parempana.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Tehtävä 4: ihminen ja syksy - lisäys



Yritän uudestaan. Olen tarkkana, että kuvat on blog-muodossa eli 900x600, siis 72 pikseliä. Kaksi kuvaa, tunnelmaltaan erilaisia.

(Seuraavaksi kaipaan vinkkiä siitä, miten kuvia ja tekstiä saa liikuteltua tällä sivulla. Tässä vaiheessa kuvat ovat myös järkyttävästi kiinni toisissaan.)

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Tehtävä 4 Kuvituskuva aiheena syksy ja ihminen









Tämä kuva on syntynyt Hyvinkäällä Taidedtalon pihalla. Sain seurata Martin jälkiä ja ennen kaikkea ohjausta ja apua- Antti vielä löysi villasormikkaat autostaan, ja niinpä tarina on valmis. Martti vielä auttoi kuvan blog-muotoon, joten nyt tuli ilman ärräpäitä tähän sivulle. Ymmärsin iskeä kuvan ensiksi, kun en saa eli osaa kuvaa sivulla itsellään liikutella.



Kiitos Arille ja Martille aiemmista kommenteista. Toistaiseksi vielä ajattelen niin, että koulussa saadaan ohjausta siellä käytettäviin välineisiin ja tehtäviin. Opittavaa itsekseen riittää varmasti eliniäksi.

Seuraavat kuvat samaan aiheeseen olen ottanut juuri äsken sunnuntai-iltapäivällä Keski-Suomessa Kynsiveden maisemissa. Kuvasin varmuuden vuoksi jpegginä ja roona, jotta näkisin jotakin itsekin. Kolme toissapäiväistä kuvaa (jotka otettu tehtävää varten) ovat vain roona enkä saa niitä näkyviin jne. Kyselen siis taas naapuriapua koulussa. (Olen kuvannut aina aiemmin pelkkänä jpegginä.) - Voihan räkä, taas ilmesty kuvat ylös, vaikka tätä tekstiä tehdään normaalisuuntaisesti alas. Ja yhtä kuvaa tämä masiina = ohjelma? ei suostu edes hakemaan. Onko kolme kuvaa maksimi?

Nyt lähden Viitasaarelle noin 1,5 tuntia täältä pohjoiseen Vuoden Luontokuvailtan. Huomenissa sitten Hyvinkäällä.