Luovuin pölyisen ullakon pöyhistelystä. Palasin viime keskiviikkoiltana hyvin levollisin mielin kameran ja jalustan kanssa tuohon asuntoon. Hetkeä aiemmin äitini oli palvelutalossa jutellut pullan leipomisesta: miten hän oli kova leipomaan aikoinaan ja nytkin tekisi mieli, mutta murtuneet, kivuliaat kädet eivät sitä salli. En muistanut koko pullan tuoksuakaan ennen hänen tuota jutusteluaan. Mutta nyt hain liinat leikkuupöydäälle, johon pullat aina laitettiin jäähtymään - siis silloin joskus, kymmeniä vuosia sitten.
Alla oleva teksti syntyi tänä sunnuntaiaamuna ihan pikkuisen pusaamalla. Runomitta tuli mulla Vienan Karjalan tuliaisina!!
Haagan koti
Kimpsut, kampsut kasattu,
kaikki kerätty kokoon
pois remontin rojuista,
piiloon pahaista pölyä.
Kupit kaapeista kerätty,
kipot kasattu kasseihin,
jauhopussit pois pantu,
sokerit, suolat siivottu.
Muuttivat muualle asujat,
asettuivat toiseen taloon.
Kului aikaa vuoden verran,
saapui toinen talvi taloon,
ei jaksa enää jalka nousta,
ei tulla takaisin vanhaan kotiin.
Iso tyynenä toteaa,
taulun sisästä lymyää:
niin on maailman mentävä,
muuttuvat menot kulkijain.
Kaikella on aikansa,
oma kohtansa korea,
hyvää hyvällä muistaa,
pahan pois murentua.
Nyt on hetki seisahtua
katsoa omaa oloa
mieltää muistot mielessä
katsoa kuvat kuultavat
ajatukset avarat
asettua omiin oloihin
mielen muistin hyllyköille
sisimmille sijoille.
Sieltä ne on saatavilla
puolukat poimittavissa
Oman elämän saaliina
kasvavana rikkautena.
3.4.2011
Kaija Halme
Kyllä on Kaija hienoa luettavaa ja katseltavaa tämä sinun terapeuttisen valokuvan osiosi. Tekstisi ja kuvasi vaikuttavat minuun lukijana voimakkaasti tunnetasolla. Uskon, että niin on käynyt myös omalla kohdallasi; muistosi lapsuuden kodistasi on herättänyt sinussa vahvoja muistoja, jotka olet pukenut upealla tavalla valokuva- ja runopunoelmaksi. Nyt olisi todella mielenkiintoista kuulla, mitä tämä prokekti merkitsi sinulle. Miten kuvailisit kohteesi terapeuttista vaikutusta sinulle?
VastaaPoistaOdotin surun saapua
VastaaPoistaOdotin surun saapua,
kyyneltä posken vieriä.
Ei tullut surua suurta,
ei suurta eikä pientä,
kuvat rauhassa rakensin,
mieli tyynenä totesin.
Nyt viimein läikähti lampi,
ilon lampi, surun lampi,
nimetön vesi vetelä,
haikeuden harmaa hyrinä.
Hyvä on kuvia katsella,
kodin tiloja tuijotella.
Ei palaa enää entinen,
ei toistu toivoenkaan,
jäljet vielä nähtävissä,
osaset löydettävissä,
puoli askelta menneessä,
toinen puoli tämäisessä,
tulevassa ei puoltakaan.
On välitilan aika,
pysähdys pitempikin.
Ei kiirettä mihinkään,
saa seisahtua sijoilleen.
15.4.2011 Kaija
Jollakin tavalla viikatut pyyhkeet, tyhjä keittiö ja +isäsi valokuva ovat mielestäni hyvinkin puhuttelevia kuvia. Niistä varsinkin tuo viimeinen on tunnelmaltaan suorastaan harras.
VastaaPoistaKuvateknisestikin valitsisin keittiön ovet ja taulu kuvan jotenkin itselle leheisemmiksi, muihin kuviin ei välttämättä pääse sisälle. Näiden kuvien osalta tarina kertoo ja syventää merkitystä, mutta toimivat irrallaan aivan mainiosti. Vaikka kuvat eivät ole omasta elämästä, aistii niistä kuitenkin sen tuntuman, miten sen voi suhteuttaa omaan elämään.
Nuo muut kuvat ovat teknisesti hankalempia ja kontrastierot vaikeita, ettei ne avaudu niin helposti ja asettelut sellaisia, ettei ne oikein erotu noiden hienojen kuvien alta.